Mitä ympäristöhuolto on?
Nykyaikainen
ympäristöhuolto on yritystoimintaa. YYL:n jäsenet, yksityiset
ympäristöhuoltoyritykset, tarjoavat monipuolisia palveluja, jotka kattavat
laajasti kaikki ympäristöhuollon osa-alueet konsultoinnista ja
suunnittelusta keräykseen ja kuljetukseen, jätteiden esikäsittelyyn ja
hyötykäyttöön sekä raportointiin ja kehittämiseen.
Tietoa
ja numeroita
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa kertyi vuonna
2007 jätteitä noin 69 miljoonaa tonnia. Pääosa jätteistä muodostuu
tuotannossa (teollisuus, maa- ja metsätalous, kaivostoiminta).
Yhdyskuntajätteet
Suomessa 2007 (Tilastokeskus)
Yhdyskuntajätteen määrä oli noin
2,7 miljoonaa tonnia eli n. 500 kg/asukas. Tästä määrästä 35,6 %
kierrätettiin materiaalina, 2,8 % poltettiin jätevoimalassa, 8,8 %
hyödynnettiin energiana ja 52,7 % meni kaatopaikalle.
Tilastokeskuksen
luokittelun mukaan Suomessa toimii viitisensataa ympäristöhuoltoalan
yritystä, joiden vuotuinen liikevaihto on noin 600 miljoonaa euroa. YYL:n
jäsenyritysten liikevaihto on noin 500 miljoonaa euroa.
Lisäksi
alalla toimii asiantuntija- ja ympäristöteknologiayrityksiä.
Ympäristöteknologian liikevaihto Suomessa oli Suomessa noin 2,1 mrd.
euroa. Kun suomalaisyritysten toiminta ulkomailla lasketaan mukaan,
suomalaisen ympäristöteknologian liikevaihto on noin 3,4 mrd. euroa.
Mitä
vaatimuksia ympäristöhuoltoon kohdistuu?
EU:n
jätepolitiikka on osa luonnonvarojen kestävää käyttöä, joka yhteisön
strategian ja ohjelman mukaan on yksi tulevan ympäristöpolitiikan
painopisteistä. EU:n kehittyvän jätelainsäädännön toteuttaminen muuttaa
Suomenkin ympäristöhuoltoa. Jätteiden lajittelu ja kierrätys, biologinen
käsittely sekä energiana hyödyntäminen ovat lisääntyneet, vastaavasti
kaatopaikkojen määrä on vähentynyt. Myös tuottajanvastuuperiaate muuttaa
perinteisiä toimintamalleja.
Ympäristöhuoltopalvelujen
toteuttamista koskevat myös monet muut kuin suoraan jätepolitiikan
periaatteista johdetut säädökset. Nämä liittyvät muun muassa
turvallisuuteen, työturvallisuuteen, liikenteeseen ja
yhdyskuntasuunnitteluun. Näitä säädöksiä toimeenpanevat ja valvovat useat
eri viranomaiset.
Asiakkaalle – jätteentuottajalle – on
viranomaismääräysten täyttämisen lisäksi tärkeää kustannustehokkuus sekä
hyvä ja kattava palvelu.
Parhaat käytännöt
Ympäristönsuojelussa
ja -huollossa korostetaan ns. BAT- ja BEP -periaatteita. Parhaalla
käyttökelpoisella tekniikalla (BAT = Best Available Technique)
tarkoitetaan mahdollisimman tehokkaita ja kehittyneitä sekä teknisesti ja
taloudellisesti toteuttamiskelpoisia tuotantomenetelmiä,
puhdistusmenetelmiä, toiminnan suunnittelu- ja rakentamistapoja sekä
ylläpito- ja käyttötapoja, joilla voidaan ehkäistä tai vähentää ympäristön
pilaantumista.
Ympäristön kannalta parhaan käytännön periaatteella
(BEP = Best Environmental Practice) tarkoitetaan eri toimien, joilla
ehkäistään ympäristön pilaantumista, kuten tehokkaita työmenetelmiä sekä
raaka-aine- ja polttoainevalintoja, yhdistämistä.
Mistä
ostan palvelun?
Terve kilpailu sekä markkinalähtöinen
toiminta takaavat ympäristöhuoltoalan kehityksen ja hyvän palvelun.
Palvelu on yritykselle ykkösasia.
Lisätietoja
ympäristöhuollon palveluista löytyy myös jäsenyritystemme
sivuilta.
|
|
 |
| Ympäristöhuoltoalalla toimivat yritykset tarjoavat monipuolisia palveluja. |
 |
 |
| Sopimusperusteinen jätteenkuljetus tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden itse
päättää haluamistaan palveluista. |
 |
|