Ympäristöhuolto
|
Pilaantuneiden maiden käsittely kuuluu ympäristögeotekniikkaan, joka
puolestaan on ympäristötekniikan se osa-alue, joka liittyy maa- ja
kallioperään sekä pohjaveteen. Ala on läntisissä teollisuusmaissa
voimakkaasti kasvava.
Ympäristöhuollon kannalta tärkeitä alueita
ovat pohjaveden suojaaminen ja kunnostus, pilaantuneiden maiden kunnostus,
jätehuoltoalueiden tekniset rakenteet, maaperään sijoitettavien
materiaalien ympäristökelpoisuus sekä jätteiden ja teollisuuden
sivutuotteiden hyötykäyttö maa-aineshuollossa.
Nykyään
pilaantuneiden maiden kunnostushankkeita aloitetaan vuosittain yli 400,
vuosikustannuksiltaan 50 – 70 miljoonaa euroa. Arvio
kokonaisrahoitustarpeesta seuraavan 20 vuoden aikana on 1 – 1,2 miljardia
euroa. Vuotuiset käsiteltävät maamassat ovat noin 500 000 tonnia.
Pilaantuneiden
maiden kunnostustapamenetelmiä on kolme: OFF SITE on
menetelmä, jossa maa tai pohjavesi siirretään käsiteltäväksi muualle. ON
SITE -menetelmässä massat käsitellään paikan päällä siirrettävässä
käsittelylaitoksessa. Harvinaisin menetelmä on IN SITU,
jossa puhdistettavaa maata tai pohjavettä ei siirretä lainkaan vaan se
eristetään ja huokoskaasukäsitellään.
|
|