Tietoa kierrätyksestä

Jätehuollon suunnittelu rakennustyömaalla



Rakennustyömailla jätehuollon tarpeet muuttuvat rakentamisen edetessä ja näin ollen on tärkeää suunnitella jätehuolto jo etukäteen. Ennakointi ja suunnittelu kannattaa myös kustannusten suhteen! Jätteet saadaan tehokkaasti kiertoon, eikä kaatopaikkamaksujakaan makseta turhaan, kun lajittelu on tehty asianmukaisesti.

Seuraavassa esitellään joitain kohtia, joista kannattaisi pitää huolta jo ennen työn aloittamista ja seurata näiden kohtien toteutumista rakennustyön edetessä.
Arvioi tarvittavat tavara- ja materiaalimäärät etukäteen. Sovi näistä (ja myös aikatauluista milloin tavaraa tarvitaan) materiaalintoimittajien kanssa. Osta vain vähän pakattuja tai esim. suursäkkejä, näin jätemäärä vähenee.
Arvioi jätteiden syntyminen ja jätemäärät eri rakennusvaiheissa. Arvioi näiden perusteella jätteistä muodostuvat kustannukset.
Mieti edellisen perusteella, mitä jätteistä tulisi ja voisi kierrättää. Ota selvää oman kuntasi hyötykäyttömahdollisuuksista. Mieti myös mitä omalla työmaalla, yrityksessä tai lähistön työmailla voisi käyttää hyödyksi.
Valitse jätteiden lajittelusta vastaavat henkilöt ja heidän tehtävänsä valmiiksi.      
Tiedota jätehuollon toteutumisesta työmaalla, järjestä palavereja ja tiedota jätehuollon toteutumisesta.      
Sovi keräysvälineistä ja kuljetuksista jätehuoltofirman kanssa jo etukäteen. Pyydä koko työmaan jätehuollosta tarjous.
Sovi hyötykäyttäjän kanssa materiaalin vastaanotosta, mikäli jätehuoltofirma ei hoida tätä.      
Arvioi koko jätehuollon muodostamat kustannukset      
Kun keräysvälineet saapuvat, sijoita ne työpisteen lähelle. Merkitse astiat kylteillä tai tarroilla ja sijoita lajitteluohjeet näkyvälle paikalle, josta jokainen voi tarvittaessa tarkistaa mihin mikin jäte kuuluu.
Seuraa jätehuollon toimivuutta Vaadi jokaista siivoamaan omat jälkensä.
Lopuksi informoi jätehuollon tuloksista Mitä saavutettiin, paljon säästettiin jne.