Tietoa kierrätyksestä

Jätehuollon ja kuljetusten järjestäminen


Kenen vastuulla jätehuolto on?


Jätehuollon järjestäminen ja siitä huolehtiminen jakautuu nykytilanteessa useille eri toimijoille. Vastuu jätehuollon asianmukaisesta järjestämisestä kuuluu ensisijaisesti jätteen haltijalle. Asumisessa syntyvien ja siihen verrattavien jätteiden osalta vastuu kuuluu kunnalle. Paperin - kuten monen muunkin kierrätettävän materiaalin- osalta vastuu on kuitenkin tuottajalla, joka valmistaa tai tuo maahan kyseisiä tuotteita. Käytännössä kuitenkin jokainen vastaa kodissaan tai työpaikallaan jätehuollon eri vaiheiden toteuttamisesta.


Kiinteistökohtainen keräys

Kotitalouksien osalta paras keräystulos saavutetaan kiinteistökohtaisilla keräyspaikoilla. Kiinteistökohtainen keräyspaikka sijaitsee asuinkiinteistön pihassa ja on talon asukkaiden käytössä.


Aluekeräys

Kiinteistökohtainen keräys voidaan esimerkiksi haja-asutusalueella korvata aluekeräyspisteillä, jotka voivat olla useamman asuinkiinteistön käytössä. Jätteitä hyötykäyttöön kerättäessä keräyspiste voi palvella kokonaista korttelia tai kaupunginosaa. Yleensä aluekeräyspisteen järjestävät kunta tai tuottajayhteisöt yhteistyössä kaupan ja jätehultoyritysten kanssa.


Kiinteistö- ja aluekohtaisen keräyksen edut ja haitat

Aluekeräyksen etuna on sen edullisuus, haittana taas jätteiden kuljetusmatkojen piteneminen syntypaikalta keräykseen. Myös palvelutaso huononee ja jätteen laatu heikkenee. Etenkin autottomilla talouksilla voi tulla ongelmia jätteiden kuljetuksen suhteen, lisäksi kuljetusmatkan kasvaessa talteenottoaste pienenee huomattavasti. Myös jätejae vaikuttaa: paristoja yms. ollaan valmiita kuljettamaan pitempiäkin matkoja kuin esimerkiksi biojätettä.

Paras palvelutaso saavutetaan kiinteistökohtaisella keräyksellä. Haja-asutusalueella tämä kuitenkin tarkoittaa korkeampia jätehuoltokustannuksia. Kaikilta kiinteistöiltä jätteitä ei voida kerätä raskaalla kalustolla, mikä myös rajoittaa kiinteistökohtaista keräystä. Ongelmia voi myös muodostua alueen kunnossapidon ja kustannusten ositusten suhteen.


Kimppa-astiat

Jätteen keräys voidaan hoitaa myös ns. kimppa-astioilla. Tämä tarkoittaa, että naapurukset käyttävät samaa keräysvälinettä, jolloin kiinteistökohtaisen keräyksen kustannuksia saadaan pienennettyä.


Kuljetuksen järjestäminen


Jätteen haltijalla on velvollisuus liittyä järjestettyyn jätteen kuljetukseen.

Kotitalousjätteiden kuljetus on kunnan vastuulla. Käytännössä kunta voi järjestää kuljetuksen jotain yritystä käyttäen. Kuljetuksen tulee olla järjestetty koko kunnan alueella haja- ja loma-asutus mukaan lukien.

Kuljetus voidaan hoitaa joko kunnan kilpailuttamana tai sopimusperusteisena. Sopimusperusteisessa kuljetuksessa jätteen haltija sopii suoraan palveluntarjoajan kanssa kuljetuksista. Kunnan kipailuttamassa järjestelmässä kunta tai kuntayhtymä hoitaa kilpailutuksen asukkaiden puolesta.


Keräys- ja kuljetuspalvelut


Suomessa jätteiden keräys- ja kuljetuspalveluja tarjoaa noin 500 yksityistä yritystä, joista päätoimisia on noin 150.