Ympäristöhuolto

Perinteinen haja-asutusalueiden jätevesipalvelu kattaa viemäreiden avaukset, huuhtelut, kuvaukset sekä kaivojen tyhjennykset ja puhdistukset.

Kunnallistekniikan ulkopuolella olevien kiinteistöjen talousjätevesien käsittelyn vähimmäisvaatimukset tiukentuivat vuoden 2004 alussa. Valtioneuvoston antaman uuden asetuksen (542/2003) vaatimukset koskevat kaikkia kiinteistöjä, jotka eivät ole kunnallisen viemäröintijärjestelmän piirissä.

Uudet määräykset alkoivat koskea uudisrakentamista heti vuoden 2004 alusta. Vanhojen kiinteistöjen haltijoilla on mahdollisuus kymmenen vuoden siirtymäaikaan. Uusi asetus tiukentaa huomattavasti etenkin vanhojen kiinteistöjen jäteveden käsittelyä. Viemäriverkostojen ulkopuolella asuu noin miljoona suomalaista 350 000 pysyvässä käytössä olevassa kiinteistössä. Lisäksi verkkojen ulkopuolella on vielä noin 450 000 vapaa-ajan kiinteistöä.