Tietoa kierrätyksestä
|
Lajittelu ennen käsittelyä
Huolellinen
lajittelu jo syntypaikalla on avain toimivaan ongelmajätehuoltoon. Mikäli
jätteitä on syntypaikalla sekoitettu, niiden erotteleminen voi olla
jälkikäteen mahdotonta.
Käsittely
Suomessa
käsitellään lähes kaikki täällä syntyvä ongelmajäte. Suomeen on myös tuotu
viime vuosina ongelmajätteitä poltettavaksi. Joillekin ongelmajätteille,
kuten elohopealle, kadmiumille ja lyijylle, ei kuitenkaan löydy kotimaasta
riittävästi käsittelymahdollisuuksia.
Ongelmajätteen
laadusta riippuu, miten se hyödynnetään. Hyödyntäminen voi tapahtua joko
uusioraaka-aineena tai energiana. Yleensä jäte kuitenkin poltetaan tai
hävitetään kemiallisen tai fysikaalisen käsittelyn avulla. Joitain
jätteitä voidaan myös loppusijoittaa ongelmajätteiden kaatopaikalle.
Polttokäsittely
Jätteet
poltetaan valvotuissa oloissa ja savukaasut puhdistetaan. Jätteiden
sisältämä energia hyödynnetään sähkön- ja lämmöntuotannossa. Savukaasujen
puhdistamisen lopputuloksena syntynyt tuhka ja pöly sijoitetaan
ongelmajätekaatopaikalle. Polton aikana polttotilaan kertynyt palamaton
kuona ei sen sijaan ole ongelmajätettä, vaan se voidaan hyötykäyttää
esimerkiksi kaatopaikkarakentamisessa.
Kemiallinen
ja fysikaalinen käsittely
Kemiallisia menetelmiä ovat
hapetus, pelkistys, saostus, neutralointi sekä emulsion hajotus. Näitä
käytetään vähentämään ongelmajätteen massaa tai vaarallisia ominaisuuksia.
Fysikaalisia menetelmiä puolestaan ovat erilaiset suodatukset, kuten
hiekka- ja aktiivihiilisuodatus, ioninvaihto ja nesteen poisto
suotopuristimella. Molemmista syntyvät jätteet varastoidaan
ongelmajätteiden kaatopaikalle.
Erikoiskaatopaikat
Erikoiskaatopaikoille
sijoitetaan ne jätteet, joita ei saada vaarattomiksi millään edellä
mainitulla tavalla. Myös jätteiden käsittelyssä syntyvät kiinteät jätteet
sijoitetaan erikoiskaatopaikalle. Kaikki jäte ei kuitenkaan kelpaa
erikoiskaatopaikalle. Tällaisia ovat vedet, orgaaniset aineet, veteen
helposti liukenevat myrkyt ja pölyävät, liejumaiset, happamat, hapettavat
tai helposti reagoivat jätteet.
|
|