Ajankohtaista
|
Suomi jätteiden kierrätyksessä alle EU:n keskitason
12.4.2012 (Alalla tapahtuu)
Eurostat julkaisi vuoden 2010 tilastot EU-maiden yhdyskuntajätteen käsittelystä. Suomi oli jälleen alle EU:n keskitason jätteiden kierrätyksessä.
Keskimääräinen kierrätysaste vuonna 2010 EU:ssa oli 25 %, ja kasvua oli prosentin verran. Suomessa kierrätyksen osuus oli vain 20 %. Lisäksi jätteestä kompostoitiin Suomessa 13 % (EU:n keskiarvo 15 %).
Jätteenpolton osuus kasvoi hieman EU:ssa 22 %:iin. Kierrätyksessä ja kompostoinnissa oli pari prosenttia laskua edelliseen vuoteen verrattuna. Kaatopaikkasijoituksen osuus ei muuttunut.
Parhaimmat kierrättäjät EU:ssa olivat Saksa ja Belgia. Kierrätysmaiden listan häntäpäässä on Bulgaria, jossa kaikki syntynyt yhdyskuntajäte sijoitettiin kaatopaikalle.
Jätteenpoltossa kärkisijaa pitivät Tanska (54 %) ja Ruotsi (49 %). Suomessa polton osuus oli 22 %.
Suomessa syntyi vuonna 2010 jätettä 470 kg per asukas. Eniten jätettä syntyi Kyproksella (760 kg/asukas) ja vähiten Latviassa (304 kg/asukas).
Tilastot löytyvät Eurostatin sivuilta.
» Takaisin
|
|